Hellepäiviä olen viettänyt Turussa lähinnä maaten pitkin pituutta sängyssä. Välillä olen vain käynyt suihkussa. Tuuletin pyörii yötä päivää ja ikkunat ovat auki. Pari kertaa olen käynyt meressä uimassa ja saunomassa.
Eilen kävin Naantalin olojuhlilla ja totesin, että olojuhlat eivät ole enää entisellään. Ne ovat enää varjo siitä, mitä ne ennen olivat. Pettymys oli suuri, kun pääpuhuja päätti, ettei hän rukoile ihmisten puolesta ollenkaan. "Menkää kotiinne rukoilemaan!" - oli viimeinen viesti, joka jäi mieleen puheesta. Alttaria ei avattu, esirukouspalvelua ei ollut. Ja olin tosi näännyksissä sekä hengellisesti että fyysisesti, ja olisin kipeästi kaivannut esirukousta ja Jumalan äänen kuulemista.
Täytyy todeta, etteivät nämä kuuluisat puhujat ole aina maineensa veroisia, ja ettei Jumala välttämättä heidän kauttaan puhu, vaan tällä kertaa hän puhuikin ihan rivikristittyjen kautta, jotka rukoilivat puolestani kun kävelin murheellisena poispäin kokouspaikalta. Sanoin heille, että minä en ainakaan saanut, mitä tulin hakemaan. Silloin rinnallani kävellyt pariskunta pysähtyi rukoilemaan puolestani ja parahdin itkemään ihan pelkästä väsymyksestä ja pettymyksestä, kun meinasin joutua kokouksesta lähtemään takki tyhjänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti